Synnytyskertomus kertaa kaksi ihanaa tyttöä
Esikois kesäkuun tyttömme syntyi 13.6.2020
Eleltiin RV33 tienoilla. Mulla alkoi raskausmyrkytys kehittyä ihan parissa viikossa nii etten päässyt enää kävelemää. Jalat turposivat reisiä myöden kaksinkertaiseksi ja nilkat eivät taipuneet enää ollenkaan. Kroppa alkoi siis vedellä viimesiään ja oli tosi huono olla.
12.6 perjantaina menin synnärin päivystyksee. Olin soittanut lääkärille ja kysynyt onko turvotus normaalia, jota oli tässä kohtaa tullut huimat 17kg yhteensä kolmessa viikossa. Lääkäri sitten sanoi että tuuppa näytille. Menin näytille ja sanottiin että seuraillaan maanantaihi asti osastolla mun vointia ja katotaan sitten tilanne uusiksi. Mun oireet kuitenkin lisääntyi hurjasti siinä illan ja yön aikana (raskausmyrkytyksen oirelista löytyy googlesta). Aamulla lääkäri tuli 10 maissa ja sanoi että sektioon pitäisi päästä kuuden tunnin sisään, että nyt on jo sen verran akuutti tilanne. Mulla siis todettiin raskausmyrkytys. Leikkausaika oli 14.30. Lääkäri saapui kuitenkin vartin päästä takaisin ja sanoi että sali onkin nyt jo vapaana että me lähetään saman tien sillä sekunnilla sektioon. Raskausmyrkytys saattaa olla pahimmillaan kohtalokas sekä äidille että vauvalle. Siksi asiaan pitää suhtautua vakavasti.
Juuri ja juuri kerkesin soittamaan miehelle, että täällä on vähän tilanne päällä alappa tulla sairaalalle päin. Mies ei siis saanut kuitenkaan tulla sektioon koska kyse oli kiirellisestä sektiosta. Olin onnekas sillä mulla oli ihan paras huonetoveri, joka tsemppas mua verhon toiselta puolelta, kun hässäkä alkoi sektioon valmistautumiseen. Hän oli kokenut sektion ja osas lohduttaa mua niin että tuun kyllä siitä selviämään. Seuraavaksi sitten alkoikin jo tapahtua ja huoneeseen saapui useampia hoitajia, jotka alkoivat laittamaan mulle mm. pissakatetria ja kanyylit molempiin käsiin sekä tiputukset. Sitten mentiinkin jo leikkaussaliin. Ei mennyt hetkeäkään kun olinkin jo makaamassa leikkauspöydällä 10 hoitajan ja lekurin ympäröimänä. Seuraavaksi laitettiin selkäydinpuudutus huimat 10 kertaa. Selkään levinneen turvotuksen takia puudutusta ei meinattu saada oikeaan paikkaan. Ensiksi laitettiin viisi kertaa ja sitten jo luultiin että saatiin puudutus sisään, no mut käännettiin ja lääkärit testasivat pienellä nipistyksellä että onko maha jo puuduksissa.. sitten huusin että ”auts” ja lääkärit katsoivat mua huolestuneesti ja käänsivät mut takasi kyljelleen (puudutus ei osunutkaan oikeaan kohtaan). Uusi yritys ja taas pistettiin viisi kertaa ja sitten vihdoin saatiin puudutus laitettua. Sanoin vielä että varmistakaa että mun vatsa on varmasti puutunut ja hoitaja meni katsomaan verhon toiselle puolelle että mikä on tilanne ja tuli sanomaan että täällä onkin jo leikkaus käynnissä. Olin kyllä siinä kohtaa hieman kauhuissani että apua onko mun maha jo auki siellä. Vaavi syntyi hyvin pian ja näin hänet vilaukselta ennenkuin hänet vietiin teholle. Sain myös antaa pusun hänen otsaansa. Siinä kohtaa ei vielä tajunnut että siinä se mun tyttö nyt oli.
Hän syntyi 36+3 niin keuhkot eivät vielä olleet tarpeeksi kehittyneet ja tarvitsi lisähappea alkuun. Mut vietiin teho-valvontaa ja pääsin sitten seuraavana päivänä vasta katsomaan pikkuista. Viikko vietettiin sairaalassa ja kotiin päästiin juhannus perjantaina. Vielä kerättiin pikkuselle voimia kun syntyi kuukauden etuajassa ja luokiteltiin vielä keskoseksi. Oli kyllä hurjaa menoa mutta selvittiin.
Tässä on Alisa <3
Toinen joulukuun tyttömme syntyi 4.12.2021
Raskaus meni alusta asti samalla lailla kuin ensimmäinenkin raskaus. Oksensin koko raskausajan päivittäin ja voin todella huonosti. Jo raskausaikana oli pelko että myös synnytys menisi saman kaavan mukaan. Näin myös kävi mutta jo viikkoa aiemmin. Oltiin RV 35+2 viikolla kun äkillisesti mun keho sanoutui yksinkertaisesti irti. Pääsin seurantaan mutta labrakokeet olivat normaalit. Oksensin useita kertoja hoitajienkin läsnä ollessa. Pääkipu yltyi todella kovaksi ja olin pimeässä huoneessa pitkän aikaa koska valo sattui silmiin.. Mitkään särkylääkkeet eivät enää tehonneet. Sitten alkoi näkö sumentua ja olin jo luovuttaa että menen aivan totaalisen huonoon kuntoon itse ja miten ihmeessä pidän huolta mun muksuista jos toipumiseenkin menee sitten enemmän aikaa.
Pian lääkäri tuli ja onneksi sanoi että hän lupasi kuunnella myös ihan mun omaa olotilaa äitinä ja oireita eikä pelkästään niitä labrakokeiden tuloksia. Tämä oli mulle niin tärkeää että oli lääkäri joka kuunteli mua ja antoi tukensa että kaikki menee kyllä hyvin. No pääsin sektioon joka oli tässä kohtaa toiveiden täyttymys. Sektio valmistelut menivät taas hujauksessa ja olo oli helpottunut. Pian oltiin salissa ja tottakai taas takuttiin puudutuksen kanssa. Pelottavaa tällä kertaa oli että vaikka tuntoa ei ollut niin tunsin ihan kaiken mitä sielä tehtiin. Oikeasti ihan kaiken, toki se ei sattunut ollenkaan. Onneksi meni lopulta melkein huumorin puolelle koko juttu ja pelottava olo katosi. Pikkuinen oli pian masun ulkopuolella ja sydämen valtasi rakkaus ja lämpö. Mua alettiin parsimaan kasaan ja pääsin heräämöön odottamaan puudutusaineen vaikutuksen loppumista. Vasta seuraavana päivänä myös labrakokeet selittivät tilanteen ja kyseessähän oli raskausmyrkytys.
Eikä mennyt kauaa niin pääsin kattomaan meidän pientä tyttöä. Hän syntyi RV 35+2. Viikko oltiin taas sairaalassa ja pikkuinen otti teholla lisähappea muutaman päivän. Pahinta sairaala ajassa oli se että mun toinen pikku tyttö oli kotona ja sekä mulla että hänellä oli jo todella kova ikävä. Toivuttiin onneksi nopeasti ja kaikki meni hyvin! Isosisko otti uuden tulokkaan innolla ja rakkaudella vastaan.
Tässä toditusaineisto vielä jaloistani! :D
Eleltiin RV33 tienoilla. Mulla alkoi raskausmyrkytys kehittyä ihan parissa viikossa nii etten päässyt enää kävelemää. Jalat turposivat reisiä myöden kaksinkertaiseksi ja nilkat eivät taipuneet enää ollenkaan. Kroppa alkoi siis vedellä viimesiään ja oli tosi huono olla.
12.6 perjantaina menin synnärin päivystyksee. Olin soittanut lääkärille ja kysynyt onko turvotus normaalia, jota oli tässä kohtaa tullut huimat 17kg yhteensä kolmessa viikossa. Lääkäri sitten sanoi että tuuppa näytille. Menin näytille ja sanottiin että seuraillaan maanantaihi asti osastolla mun vointia ja katotaan sitten tilanne uusiksi. Mun oireet kuitenkin lisääntyi hurjasti siinä illan ja yön aikana (raskausmyrkytyksen oirelista löytyy googlesta). Aamulla lääkäri tuli 10 maissa ja sanoi että sektioon pitäisi päästä kuuden tunnin sisään, että nyt on jo sen verran akuutti tilanne. Mulla siis todettiin raskausmyrkytys. Leikkausaika oli 14.30. Lääkäri saapui kuitenkin vartin päästä takaisin ja sanoi että sali onkin nyt jo vapaana että me lähetään saman tien sillä sekunnilla sektioon. Raskausmyrkytys saattaa olla pahimmillaan kohtalokas sekä äidille että vauvalle. Siksi asiaan pitää suhtautua vakavasti.
Juuri ja juuri kerkesin soittamaan miehelle, että täällä on vähän tilanne päällä alappa tulla sairaalalle päin. Mies ei siis saanut kuitenkaan tulla sektioon koska kyse oli kiirellisestä sektiosta. Olin onnekas sillä mulla oli ihan paras huonetoveri, joka tsemppas mua verhon toiselta puolelta, kun hässäkä alkoi sektioon valmistautumiseen. Hän oli kokenut sektion ja osas lohduttaa mua niin että tuun kyllä siitä selviämään. Seuraavaksi sitten alkoikin jo tapahtua ja huoneeseen saapui useampia hoitajia, jotka alkoivat laittamaan mulle mm. pissakatetria ja kanyylit molempiin käsiin sekä tiputukset. Sitten mentiinkin jo leikkaussaliin. Ei mennyt hetkeäkään kun olinkin jo makaamassa leikkauspöydällä 10 hoitajan ja lekurin ympäröimänä. Seuraavaksi laitettiin selkäydinpuudutus huimat 10 kertaa. Selkään levinneen turvotuksen takia puudutusta ei meinattu saada oikeaan paikkaan. Ensiksi laitettiin viisi kertaa ja sitten jo luultiin että saatiin puudutus sisään, no mut käännettiin ja lääkärit testasivat pienellä nipistyksellä että onko maha jo puuduksissa.. sitten huusin että ”auts” ja lääkärit katsoivat mua huolestuneesti ja käänsivät mut takasi kyljelleen (puudutus ei osunutkaan oikeaan kohtaan). Uusi yritys ja taas pistettiin viisi kertaa ja sitten vihdoin saatiin puudutus laitettua. Sanoin vielä että varmistakaa että mun vatsa on varmasti puutunut ja hoitaja meni katsomaan verhon toiselle puolelle että mikä on tilanne ja tuli sanomaan että täällä onkin jo leikkaus käynnissä. Olin kyllä siinä kohtaa hieman kauhuissani että apua onko mun maha jo auki siellä. Vaavi syntyi hyvin pian ja näin hänet vilaukselta ennenkuin hänet vietiin teholle. Sain myös antaa pusun hänen otsaansa. Siinä kohtaa ei vielä tajunnut että siinä se mun tyttö nyt oli.
Hän syntyi 36+3 niin keuhkot eivät vielä olleet tarpeeksi kehittyneet ja tarvitsi lisähappea alkuun. Mut vietiin teho-valvontaa ja pääsin sitten seuraavana päivänä vasta katsomaan pikkuista. Viikko vietettiin sairaalassa ja kotiin päästiin juhannus perjantaina. Vielä kerättiin pikkuselle voimia kun syntyi kuukauden etuajassa ja luokiteltiin vielä keskoseksi. Oli kyllä hurjaa menoa mutta selvittiin.
Tässä on Alisa <3
Toinen joulukuun tyttömme syntyi 4.12.2021
Raskaus meni alusta asti samalla lailla kuin ensimmäinenkin raskaus. Oksensin koko raskausajan päivittäin ja voin todella huonosti. Jo raskausaikana oli pelko että myös synnytys menisi saman kaavan mukaan. Näin myös kävi mutta jo viikkoa aiemmin. Oltiin RV 35+2 viikolla kun äkillisesti mun keho sanoutui yksinkertaisesti irti. Pääsin seurantaan mutta labrakokeet olivat normaalit. Oksensin useita kertoja hoitajienkin läsnä ollessa. Pääkipu yltyi todella kovaksi ja olin pimeässä huoneessa pitkän aikaa koska valo sattui silmiin.. Mitkään särkylääkkeet eivät enää tehonneet. Sitten alkoi näkö sumentua ja olin jo luovuttaa että menen aivan totaalisen huonoon kuntoon itse ja miten ihmeessä pidän huolta mun muksuista jos toipumiseenkin menee sitten enemmän aikaa.
Pian lääkäri tuli ja onneksi sanoi että hän lupasi kuunnella myös ihan mun omaa olotilaa äitinä ja oireita eikä pelkästään niitä labrakokeiden tuloksia. Tämä oli mulle niin tärkeää että oli lääkäri joka kuunteli mua ja antoi tukensa että kaikki menee kyllä hyvin. No pääsin sektioon joka oli tässä kohtaa toiveiden täyttymys. Sektio valmistelut menivät taas hujauksessa ja olo oli helpottunut. Pian oltiin salissa ja tottakai taas takuttiin puudutuksen kanssa. Pelottavaa tällä kertaa oli että vaikka tuntoa ei ollut niin tunsin ihan kaiken mitä sielä tehtiin. Oikeasti ihan kaiken, toki se ei sattunut ollenkaan. Onneksi meni lopulta melkein huumorin puolelle koko juttu ja pelottava olo katosi. Pikkuinen oli pian masun ulkopuolella ja sydämen valtasi rakkaus ja lämpö. Mua alettiin parsimaan kasaan ja pääsin heräämöön odottamaan puudutusaineen vaikutuksen loppumista. Vasta seuraavana päivänä myös labrakokeet selittivät tilanteen ja kyseessähän oli raskausmyrkytys.
Eikä mennyt kauaa niin pääsin kattomaan meidän pientä tyttöä. Hän syntyi RV 35+2. Viikko oltiin taas sairaalassa ja pikkuinen otti teholla lisähappea muutaman päivän. Pahinta sairaala ajassa oli se että mun toinen pikku tyttö oli kotona ja sekä mulla että hänellä oli jo todella kova ikävä. Toivuttiin onneksi nopeasti ja kaikki meni hyvin! Isosisko otti uuden tulokkaan innolla ja rakkaudella vastaan.
Tässä toditusaineisto vielä jaloistani! :D
